Itsekriittisyys on asia, josta itse en ole päässyt eroon. Jos minulta kysytään, mitä muuttaisin itsessäni, niin voin suoralta kädeltä luetella listan asioita. Osa asioista koskee luonnettani, mutta suurin osa ulkonäköä. Äitini on sanonut minulle lukuisia kertoja, että paras keino on vain hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Ongelmani ei mielestäni ole kuitenkaan hyväksymisessä. Ei pelkästään siinä.

Minulla on halu olla täydellinen. Aina on vikaa jossakin, kuinkas muutenkaan. Vertailen itseäni liikaa muihin. Joskus mieleni tekisi ottaa kaikista ihmisistä parhaat ominaisuudet ja liittää ne itseeni. Nämäkin hetket vaihtelevat, sillä joskus olen hyvinkin tyytyväinen itseeni. Toisinaan taas seison masentuneena peilin edessä ja kahdehdin ihmisiä, jotka ovat "täydellisiä."

Minulle on sanottu monesti, että olen "nätti" tai "kaunis." Minua on kehuttu myös ihmisenä, mikä liikuttaa enemmän kuin ulkonäköön viittaavat kohteliaisuudet. Se ei vaan aina riitä. Tuskallisinta on kävellä väenpaljoudessa ja nähdä toinen toistaan erilaisempia ja omalla tavallaan kauniita ihmisiä. Väkisin joskus mietin, että katsooko kukaan koskaan minua ajatellen, että olen kaunis. En usko niin.

Mutta kukaan ei ole täydellinen, se on totuus. Miksi haaskata aikaa peilin edessä murehtien? Tiedän kuinka ristiriitaiselta tämä vaikuttaa, sillä esitän itse kysymyksiä, joissa piilee myös oma ongelmani. Ja vaikkei kukaan ole täydellinen, niin jokainen on paras omana itsenään, juuri sellaisena kuin on. Erittäin kliseistä, mutta ei sitä voi mennä kieltämään. Sen asian sisäistäminen ja uskominen onkin sitten toinen juttu ja nimenomaan se vaikeampi osuus.

Asiasta toiseen, mitä järkeä on stressata esimerkiksi liian lyhyestä selästä ja pitkistä jaloista, sillä kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat tottuneet näkemään sinut juuri sellaisena. Eivät he kiinnitä asiaan mitään huomiota, vaan heidän mielestään se piirre kuuluu juuri sinulle. Jätän nyt huomioimatta ikävät ihmiset, jotka kaivavat esille jokaisen huonot puolet ja katsovat kaikkia nenän varttaan pitkin kadulla kävellessään.

Kaikkein parasta olisikin lopettaa täydellisyyden tavoitteleminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi pitää huolta ulkonäöstään ja panostaa siihen sopivasti. Enemmän on kyse kuitenkin siitä, kuinka kantaa oman kroppansa.