Aika on yleinen käsite, jota jokainen tulee käyttäneeksi jossain muodossa päivittäin. Ajan kulua ei aina edes  huomaa, ellei odota jotakin tapahtumaa palavasti ja minuutteja laskien. Eikä aikaa ole tarkoituskaan ajatella jatkuvasti, mutta jokainen tuntemani ihminen on joskus sanonut havahtuneensa siihen, kuinka nopeasti aika on mennyt ja kaikki muuttunut. Edellisellä tarkoitin nimenomaan vuosien kulumista.

Itse aloitan ensi kuussa lukion toisen vuoden. Ensimmäisen lukiovuoden kulumista tuskin huomasin, enkä saata uskoa, että yläasteestakin selvisin ehjänä. Lukion ensimmäiseen vuoteen sisältyi ihmissuhdeongelmia koko menneen elämäni edestä, ja niiden kautta kaikki on nykyään enemmän tai vähemmän eri tavalla. Olen aivan eri ihminen, kuin silloin joskus seiskaluokan aloittaessani.

Minusta tuntuu yhä, että olisin vasta viime vuonna aloittanut yläasteen, vaikka välissä on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Monesti olen ääneen päivitellyt vuosien kulumista, mutta en pääse siitä yli enkä ympäri. "Seuraavana kesänä otan lomasta kaiken irti, enkä anna ajan vain valua pois sormieni välistä." Edellisen lauseen ääneen sanominen ei ole vielä koskaan auttanut asiaa. Tälläkin hetkellä olen kuin puulla päähän lyöty siitä, kuinka nopeasti kesä on edennyt. Ja mitä minulle on siitä jäänyt käteen?

Joskus tuntuu, että tietyistä asioista on kulunut vasta vähän aikaa. Todellisuudessa aika on taas tehnyt tepposet, ja jopa kaksi vuotta on saattanut vierähtää sitä kummemmin ajattelematta. Ensimmäisestä ulkomaan matkastanikin on yli vuosi aikaa. Uuteen kotiin muuttamisesta jopa kuusi vuotta. Elämääni eniten vaikuttaneet ihmisetkin olen tuntenut jo hyvän aikaa.

Herää kysymys, että miten voin koskaan saada tästä kaikkea irti, jos aika kuluu nopeammin kuin ehdin huomata. Nykyään ihmiset vielä tuntuvat kiirehtivän jatkuvasti. Äsken oltiin risteilyllä, seuraavaksi odotetaan ensi viikon linnanmäen reissua. Viikko menee seuraavan tapahtuman odottamiseen. Miksei joskus voisi vain olla odottamatta mitään? Tehdä jotakin tässä ja nyt. Liian usein itsekin syyllistyn ajattelemaan pelkkää tulevaa. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikkein tärkein hetki on juuri tämä. Ei se, joka on vasta ensi viikolla edessä.

Aikaa ei voi pysäyttää, sen ymmärtää jokainen. Ja varmasti jokaisen on joskus tehnyt mieli vain pysäyttää aika, tai kelata sitä taaksepäin johonkin ikimuistoiseen hetkeen, vain kokeakseen sen uudestaan. Sekään ei kuitenkaan ole toistaiseksi  mahdollista. Usein sanotaan, että jokainen päivä pitäisi elää, kuin se olisi viimeisesi. Viisaampaa ja enemmän paikkaansa pitävää lausetta on vaikea löytää, koska eihän sitä koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan, ensi vuodesta puhumattakaan.